keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Luotettava luomukosmetiikka

Me Natural Beautyssa rakastamme luomukosmetiikkaa ja puhumme mielellämme sen puolesta! Haluamme edistää aitoa kauneutta ja tarjoammekin kauneudenhoitoa, joka on sekä turvallista että tehokasta. Meille luomukosmetiikka on ainoa oikea vaihtoehto. Tahdomme kertoa myös Sinulle sen monista eduista. 

Luomukosmetiikka on eettistä. Sen valmistusmenetelmät ovat luontoa säästäviä ja pakkausmateriaalit pääsääntöisesti kierrätettäviä. Luomukosmetiikka on myös turvallista, sillä se sisältää keholle ja iholle turvallisia kasviraaka-aineita. Lisäksi luomukosmetiikka on aidosti tehokasta. Iho on elävä kudos, joten se tarvitsee elävää ja luonnollista ravintoa. Iho myös tunnistaa ja pystyy käyttämään luonnollisen ravinnon parhaiten hyödykseen.

Luomukosmetiikka on hoitavilta ominaisuuksiltaan todellista luksusta iholle. Se sisältää luontoäidin aitoja aarteita, kuten esimerkiksi kylmäpuristettuja kasviöljyjä, kasviuutteita, kukkaisvesiä ja eteerisiä öljyjä. Synteettisten kosmetiikkatuotteiden teho perustuu myös luonnon raaka-aineisiin, mutta ne sisältävät vain murto-osan hoitavaa ainetta, sillä niissä on esimerkiksi mineraaliöljyjä ja erilaisia muovijohdannaisia, jotka eivät kuulu kehoihimme. Synteettisten tuotteiden mineraaliöljyt, parabeenit, silikonit ja muovijohdannaiset antavat iholle hoidetulta tuntuvan pinnan, mutta ne eivät todellisuudessa ravitse tai hoida. Toisin kuin luomukosmetiikan puhtaat, täysin luonnolliset raaka-aineet. Sertifioitu luomukosmetiikka käy myös läpi tiukan seulan, sillä sitä koskee tarkat säädökset tuotteiden sisältöön liittyen. 

Luomukosmetiikka ei tue synteettisen kosmetiikan tavoin ihoa turvottavien tai kiristävien kemikaalien käyttöä, joilla luodaan hetken kestävää optista harhaa rypyttömästä ihosta. Anti-Age tuotteissaan luomukosmetiikka panostaa tehokkaisiin luonnon raaka-aineisiin, jotka oikeasti virkistävät ihon mikroverenkiertoa ja auttavat ihoa pysymään nuorekkaana, ravittuna, elastisena ja terveen värisenä. 

Lienee sanomattakin selvää, että suosimalla laadukasta luomukosmetiikkaa saat illuusioiden sijaan todellista hoitoa iholle ja vastinetta rahoille. Kuluttajat myös äänestävät kukkaroillaan ja markkinoille tuodaan sitä, mitä ihmiset ostavat. Haluatko siis antaa äänesi luonnollisen, puhtaan, turvallisen ja eettisen puolesta? Vaikutat valinnoillasi. Ei ole ollenkaan ihme, että luomukosmetiikan myynti on nykyään vahvassa kasvussa.

Valitse vain parasta ihollesi. Luonnollisesti.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Meikkisiveltimet

Jos sinulla on vääränlainen suti, meikki voi mennä huti. Panosta siis hyviin siveltimiin, jotka toimivat työkaluinasi luodessasi kauneuttasi korostavaa ehostusta. Hyvä sivellin kestää pitkään ja takaa osaltaan onnistuneen meikin. Tässä oppaassa kerromme erilaisten siveltimien käyttötarkoituksista. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaikkien siveltimien kohdalla ole olemassa yhtä ainoaa totuutta. Jokaisella on omanlaiset mieltymyksensä sekä oma käden jälki, joten kokeilemalla löytää parhaiten omat luottovälineensä. Käyttämiämme Lily Lolon siveltimiä on saatavilla myymälästämme. Lily Lolon siveltimissä käytetään laadukasta synteettistä karvaa, sillä luonnonkosmetiikassa ei tueta aidon karvan käyttöä. Nykyään monet synteettisistä karvoista valmistetut siveltimet ovat yhtä laadukkaita kuin aidoista tehdyt.

Kabuki



Kabuki on sivellin, jota käytetään mineraalimeikkipohjan työstämiseen. Hyvän kabukin karva on tiivis, tasainen ja tuntuu iholla pehmeälle. Hyvällä kabukilla meikkipuuteria ei myöskään varise hukkaan, vaan saat sen hierottua ihoosi oikein, jolloin mineraalimeikkipohjasi toimii, kuten sen pitääkin. Siveltimen lyhyt varsi takaa, että saat käytettyä paremmin voimaa ja hallittua hyvin pyörittelevän liikkeen. Suosittelemme lämmöllä kuvan Lily Lolon Super Kabukia, joka on testaamistamme ehdottomasti parasta laatua. Kabukeja on hyvä omistaa useampi, sillä kabukia tulee pestä usein, etenkin jos se on päivittäisessä käytössä. Kabukin kuivumiseen menee tiheän karvan vuoksi aikaa. Kun omistat usean kabukin, voi toinen olla käytössäsi silloin, kun toinen on kuivumassa.

Puuteri



Puuterisivellin meikkipohjan viimeistelyyn. Varo sekoittamasta puuteri- ja poskipunasiveltimiä keskenään. Puuterisivellin on aina reilumman kokoinen. Siveltimellä puuteri levittyy kasvoillesi kevyesti ja tasaisesti.

Luomiväri




Suttuisen silmämeikin takaa löytyy usein liian pieni sivellin, jolla on yksistään mahdotonta onnistua. Luomivärisiveltimiä tarvitset aina useamman eri kokoisina. Pienemmät siveltimet sopivat tarkempaan työskentelyyn, ja suuremmat häivytykseen. Ulkonurkkien tummentamiseen sopii parhaiten litteä sivellin, joita näet kuvassa ylimpänä. Häivytykseen tarvitset yhden tai usean pulleamman siveltimen, joka saa silmämeikin kauniisti asettumaan, ja liukumaan vaaleasta tummempaan sävyyn. Suuremman häivytyssiveltimen merkitys korostuu etenkin tummempia värejä käyttäessä. Kuvassa alimpana oleva suurin sivellin on alunperin tarkoitettu ihon pienien virheiden peittämiseen. Mielestäni se kuitenkin sopii aivan erinomaisesti luomivärin tasaiseen levitykseen ja häivytykseen. Voit toki käyttää sitä myös peittämään tummia silmänalusia, punoittavia nenänpieliä tai yksittäisiä näppylöitä.

Poskipuna



Poskipunasiveltimiä löytyy sekä pyöreinä että viistopäisinä, ja on makuasia kummasta pitää enemmän. Poskipunasivellin ei kuitenkaan saa olla liian suuri, ettei väri levity turhan laajalle, sillä poskipunan oikeaoppinen paikka on poskiluun päällä. Lily Lololta löytyvä viistopäinen sivellin myötäilee hyvin kasvojen muotoa ja sillä on helppo asettaa väri tarkasti oikeaan paikkaan. Viistopäinen sopii mielestäni loistavasti myös kasvojen varjostamiseen.

Aurinkopuuteri



Kookas ja jämäkkä sivellin aurinkopuuterin levitykseen. Soveltuu myös puuterin laittoon.

Huulet

Arkisin voit sipaista huulipunan huulillesi suoraan punasta, mutta tarkempaan työskentelyyn suosittelemme kuvan mukaista huulipunasivellintä. Huulipunasivellin on hyvä etenkin pigmenttiä ja pitoa antavien Zuiin punien kanssa. Lily Lolon kätevä huulipunasivellin sisältää korkin, jolloin sitä on helppo pitää mukana meikkipussukassa.

Rajaus


Viistopäinen rajaussivellin, joka sopii silmien rajauksen lisäksi kulmien meikkaamiseen. Lily Lolon viistopäisen rajaussiveltimen toisessa päässä on myös kumimainen häivytyssivellin, jolla voi halutessaan näppärästi pehmentää rajaukset. Jälleen yksi loistava monitoimisivellin!

Kulmat

Maskaraharjan näköinen kierreharja on erittäin hyvä kurittomien kulmakarvojen ojentamiseen sekä kulmavärin tasoittamiseen. Voit käyttää apuna myös kulmakarvageeliä karvojen kiinnittämiseen.

Huolto

Siveltimiä tulee huoltaa, jotta ne säilyvät hyvinä ja niitä on hygieenista käyttää. Huoltamiseen kuuluu säännöllinen puhdistaminen. Pääsääntönä puhdistamisessa on se, että puuterimaisille meikeille käytettyjä siveltimiä tulee pestä viikon välein. Nestemäisille sekä rasvaisille tuotteille käytettyjä siveltimiä puolestaan joka käyttökerran jälkeen, koska niihin kertyy nopeammin bakteereja. Siveltimien puhdistamiseen sopii hyvin luomulaatuinen saippua tai myös shampoo. Pesun jälkeen kuivaa siveltimet ensin kevyesti paperiin tai pyyhkeeseen painelemalla. Muotoile myös karva, kun se on kostea. Levitä sitten siveltimet kuivumaan pyyhkeen päälle lappeeltaan. Kabuki puolestaan on hyvä kuivata laittamalla se roikkumaan ponnarilla pyyhekoukusta karva kohti lattiaa.Täten kosteus ei jää hautumaan tiiviin karvan sisään.


Mukavia meikkihetkiä!