perjantai 26. syyskuuta 2014

Kotikylpylä: Itsetehty kuorinta & kasvonaamio

Jäähyväiset on jätetty menneelle kesälle sekä sen yöttömille öille ja auringon paahteelle. On tullut aika ottaa vastaan saapunut syksy. Vuodenaikojen vaihde on aina uuden alku, ja edessä on usein uusia kujeita. Iloitse niistä sekä syksyn mukanaan tuomasta luonnon väriloistosta. Spontaanin ja vaihderikkaan kesän jälkeen arki on pikkuhiljaa palannut omiin rutiineihinsa. Uusien asioiden sekä arjen haasteiden keskellä on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan. Ota siis aikaa itsellesi. Olet sen ansainnut. Helli niin kehoa kuin mieltä omassa kotikylpylässäsi. Mikä olisikaan mukavampi tapa rentoutua pitkän päivän jälkeen tai aloittaa viikonlopun vietto? Hemmotteluhetkesi toteuttaminen on helppoa. Sinun tarvitsee vain puuhastella puhtailla luonnon raaka-aineilla, joita voit löytää keittiön kaapeistasi. Omien kauneudenhoitotuotteiden väsääminen on jo itsessään hyvin terapeuttista puuhaa, puhumattakaan niiden hyvää tekevistä vaikutuksista. Alla ohjeet oman kuorinnan ja kasvonaamion valmistamiseen.


Kahvikuorinta
Kun syksyn synkkyys laskeutuu, on keksittävä keinoja pirteänä pysymiseen. Kahvikuorinta kirkastaa ja pehmentäää ihoasi. Lisäksi kahvintuoksuinen kuorinta piristää mieltäsi samalla tavalla kuin kupponen kofeiinia.

2 dl hienosokeria
1 dl jauhettua luomukahvia
1 dl kookoshiutaleita
1-2 tl kaakaojauhetta
1-2 tl raastettua appelsiininkuorta
2 dl manteliöljyä

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Mene lämpimään suihkuun ja hiero koko keho suihkun jälkeen kahvikuorinta-aineella. Anna sen vaikuttaa muutaman minuutin ajan ja huuhtele sitten pois. Nauti puhtaasta ja sileästä ihosta. Kuorinta-aine säilyy puoli vuotta.



Omenaposki -kasvonaamio
Vaikka tämä ohje muistuttaakin enemmän omenakakun reseptiä, tulee siitä virkistävä ja ihohuokosia supistava suloinen kasvonaamio.

1 pieni omena
1 liotettu aprikoosi
1 rkl kurpitsansiemeniä
1 rkl hunajaa
1 munanvalkuainen

Raasta omena ja pilko aprikoosi. Laita kaikki ainekset astiaan ja soseuta tasaiseksi. Levitä naamio puhdistetuille kasvoille ja anna vaikuttaa ainakin 10 minuuttia. Huuhtele se sitten pois haalealla vedellä.


Tehdäksesi hetkestä täydellisen, sytytä kynttilöitä tuomaan tunnelmaa pimenevään syysiltaan. Ota kuppi lämmittävää yrttiteetä sekä viltti ja villasukat kaveriksesi. Istu kasvonaamion vaikutusajaksi nauttimaan olostasi sohvan tai nojatuolin nurkkaan. Silloin tällöin on hyvä pysähtyä lataamaan akkuja arkea varten, etenkin näin syksyllä, kun aurinko on vähemmän luonamme antamassa energiaa. Luonto uinuu kohti talvilepoaan. Muista sinäkin huolehtia riittävästä levosta ja pidä itsesi lämpimänä!

Nautinnollisia hemmotteluhetkiä kotikylpylääsi! 


(Reseptit: Lisen Sundgren - Ihana Kotikylpylä)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Pikaista piristystä ulkoiseen olemukseen

Kauniilta näyttämisen ei tarvitse olla aikaa vievää tai vaikeaa. Tässä viisi vinkkiä, joilla saat pikaista piristystä ulkoiseen olemukseesi huolettoman helposti:

1. Siisti kulmasi säännöllisesti. Muotoilun lisäksi voit myös kestovärjätä kulmasi ja ripsesi Natural Beautyssa. Silmäsi loistavat tämän jälkeen paremmin esiin ja huolitellut kulmat kehystävät kauniisti kasvojasi. Kestovärjäys helpottaa huomattavasti myös arkirutiinejasi. Kaunistautuminen vie vähemmän aikaa ja näytät pirteältä meikittömänäkin.


2. Sävyttävä päivävoide eli BB-voide pelastaa kiireisimmätkin aamut helppoudellaan. BB-voide kosteuttaa, tasoittaa ihon sävyä ja jättää ihon kuulaaksi. Myymälästämme saatava Lily Lolon BB-voide on kevyen koostumuksensa ja hyvän levittyvyytensä ansiosta varma valinta. Kyseisellä tuotteella luonnollisen kauniin meikkipohjan luominen onnistuu vaivattomasti.

3. Sipaise poskipunalla hehkua hipiällesi. Poskipunalla raikastat ilmettäsi näppärästi, tuot poskipääsi paremmin esiin ja saat tervettä sävyä kasvoillesi. Lily Lolon ja Zuiin valikoimistamme löydät niin mattaiset kuin hohtoakin sisältävät poskipunat runsain sävyvaihtoehdoin.



4. Punaa huulesi hurmaaviksi. Huulipunalla tai -kiillolla piristät kasvojesi ilmettä hetkessä ja näytät heti huolitellulta. Zuiin ja Lily Lolon punat ovat loistava valinta, sillä ne kosteuttavat, ravitsevat sekä suojaavat huuliasi sisältäen vain luonnon raaka-aineita.

5. Manikyyri on mainio tapa kaunistaa käsiäsi, ja siististi lakatut kynnet viimeistelevät huolitellun tyylin. Manikyyrissämme kynnet muotoillaan viilamalla, kädet kylvetetään, kosteutetaan sekä hierotaan pehmoisiksi, kynsinauhat siistitään ja kynnet lakataan kauniiksi. Myymälästämme on saatavilla useissa väreissä Benecosin kynsilakkoja, joilla voit luoda lakkauksia myös kotioloissa. Benecosin kynsilakat eivät sisällä tolueenia, kamferia, ftalaatteja tai formaldehydiä.


Kaunista päivää kaikille!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Lämpöä ja kullanhohtoa!


Tällä viikolla meikkituoliin istui Anniina, jolle luotiin lämpimän sävyinen syysmeikki pienellä 50-luvun vivahteella! Tämän syksyn meikkitrendeihin kuuluu mm. värikkäät luomet ja aina niin kauniit punaiset huulet. Näitä trendejä vilahtaa myös tässä meikkipostauksessa.


Anniina on ollut Lily Lolon meikkipuuterin uskollinen käyttäjä jo useamman vuoden ajan, joten miksipä lähtisimme nytkään hyvää vaihtamaan? Lily Lolo vain yksinkertaisesti toimii! Tämä huippu meikkipuuteri on Natural Beautyn yksi myydyimmistä tuotteista ja sillä onkin tapana koukuttaa käyttäjänsä jo ensimmäisen käyttö kerran jälkeen, sen keveyden ja luonnollisuuden ansiosta.

Joku ehkä ihmettelee miksi meikkikuvassa on mukana kasvovesi pullo? Lakshmin ruusuvesi on ihana tuote kasvojenpuhdistuksen yhteydessä, mutta sitä voi käyttää myös Lily Lolon meikkipuuterin kanssa. Ruusuvesi sopii kaikille ihotyypeille, mutta hoitaa erityisesti kuivaa, herkkää ja couperoottista ihoa. Pari suihkausta ruusuvettä kasvoille on oiva tapa lisätä iholle kosteutta ja raikkautta meikkipuuterin levityksen jälkeen. Ihana ruusuntuoksu piristää myös mieltä meikkirutiinien yhteydessä!



Anniinan meikissä huulipunaksi valittiin Zuiin lämpimän punainen Coral red. Zuiin huulipuna valikoimasta löytyy kaksi klassisen punaista huulipuna sävyä; kylmä Classic red ja lämmin Coral red. Punainen huulipuna on tuote, joka pitäisi mielestäni löytyä jokaisen naisen meikkilaukusta. Se on kiireisten aamujen pelastus ja juhlavien tilaisuuksien luottotuote. Punainen huulipuna näyttää aina hyvältä ja se on myös meikkilaukun ehdoton pikkumusta.

Arkena huulipunan voi levittää näppärästi suoraan puikosta, mutta kun kaipaa pitkäkestoista ja huoliteltua huulimeikkiä on tärkeää rajata ja pohjustaa huulet. Rajaa huulet huulipunan sävyisellä rajauskynällä ja käytä punan levitykseen sivellintä tarkan jäljen varmistamiseksi. Pohjustamiseen on tarjolla erilaisia tuotteita, mutta yksi erittäin hyvä vaihtoehto on Lily Lolon eye primer, joka on tarkoitettu alunperin luomivärin pohjustamiseen, mutta soveltuu hyvin myös huulipunan kanssa käytettäväksi. Huulimeikin voi halutessaan viimeistellä huulipunan sävyyn sopivalla huulikiilteellä. Tässä meikissä käytettiin Lily Lolon Bitten pink -huulikiiltoa, joka on pinkki huulikiilto höystettynä kullanhohteella, joka tuo pinkkiin kiilteeseen lämpöä ja sopii näin mainiosti yhteen Zuiin Coral redin kanssa.




Anniinalla on kauniit sinivihreät silmät, joiden sinisyyttä halusin korostaa valitsemalla silmämeikkiin sinisen vastavärejä; Zuiin kullankeltaista sunfloweria, lämpimän oranssia brownieta ja ruskeaa bronzea. Silmämeikki viimeisteltiin rajaamalla silmät Zuiin black diamond -luomivärillä ja Lily Lolon ripsivärillä. Poskipunaksi valitsimme Zuiin melon -sävyn, jossa on mukana kullanhohtoa, joka korostaa kauniisti poskipäitä.

Tämän syksyn MUST juttuihin kuuluu ehdottomasti värikkäät silmäluomet, punaiset ja persikkaiset huulet sekä astetta voimakkaat silmärajaukset! Meiltä löytyy paljon tuotteita myös tämän syksyn trendeihin! Tule tutustumaan tuotteisiin liikkeessämme! Palvelemme ma-pe klo:10-17! :)

 Muistattehan myös että tarjoamme meikkiopastuksen syyskuun ajan 35€(ovh. 45€)

torstai 4. syyskuuta 2014

Ayurvediset yrtit - kehosi ylimmät ystävät

Ayurveda pyrkii hoitokeinoillaan kitkemään erilaisten vaivojen taustalta löytyvät syyt pelkän oireiden tukahduttamisen sijaan. Ayurvedan lääkeaineoppi on erittäin laaja käsittäen tuhansia lääkkeitä, joista monet ovat yrttivalmisteita. Saammeko siis esitellä: Brahmi, Tulsi, Triphala ja Ashwagandha! Nämä kyseiset ayurvediset yrtit ovat kehosi ylimmät ystävykset, joita on käytetty jo vuosisatojen ajan hyvinvoinnin edistämiseen. Nelikosta jokaisella on omia erityispiirteitään, mutta kaikille yhteistä on se, että ne tukevat elimistösi luonnollista toimintaa auttaen tasapainon ja terveyden saavuttamisessa.


Brahmi - buustaa aivotoimintaasi
Brahmi on yrtti, joka tunnetaan myös Gotu kolana. Nimi Brahmi tulee sanskritin kielisestä sanasta brahma, joka tarkoittaa kosmista tietoisuutta. Brahmi parantaa erityisesti kongnitiivisia kykyjä. Se vähentää virheiden tekemistä ja asioiden unohtamista helpottaen keskittymistä ja uuden oppimista. Yrttiä on myös käytetty hermostoa tasapainottavien ominaisuuksiensa vuoksi ahdistuneisuuden hoitoon sekä nukahtamisvaikeuksiin.  Lisäksi Brahmi on yleishyödyllisesti vahvistava ja tulehduksia hillitsevä yrtti, joka tasapainottaa kaikkia ayurvedisia doshia.

Tulsi - tukee kehon ja mielen terveyttä
Tulsi eli pyhä basilika on energisoiva sekä antioksidantteja sisältävä kehon ja mielen terveyttä kokonaisvaltaisesti tukeva yrtti. Tulsi virkistää, terävöittää aisteja, parantaa keskittymiskykyä, vahvistaa kestävyyttä sekä tukee vastustuskykyä. Lisäksi se irroittaa limaa, tehostaa vatsantoimintaa, vahvistaa munuaisia sekä tasapainottaa verenpainetta ja verensokeria. Tulsi helpottaa myös stressiä, rentouttaa ja auttaa meditaatiossa. Ayurvedisesti ajatellen tulsi on erityisen hyväksi Kapha -kehotyypin ihmisille.


Triphala - ayurvedisten yrttien trio
Triphala on yrttisekoitus, joka sisältää kolmea ayurvedista yrttiä: Amlaa, bibhitakia ja haritakia. Ayurvedassa Triphalaa käytetään tasapainottamaan kaikkia doshia, erityisesti Pittaa. Antioksidanttirikas Triphala puhdistaa suolistoa hellävaraisesti, parantaa verenkiertoa sekä laskee verenpainetta. Lisäksi se tehostaa maksan ja munuaisten toimintaa, tukee immuniteettia ja pitkäikäisyyttä, poistaa tulehduksia sekä auttaa päänsärkyyn. Triphala sisältää myös viruksia, bakteereja ja allergioita hoitavia ominaisuuksia. Triphalan ylivoimainen kyky normalisoida ruoansulatuskanavaa sekä poistaa kehoon kertynyttä kuonaa tekee siitä hyödyllisen lähes kenelle tahansa häiriintyneestä kuukautiskierrosta kärsivälle, vaikkei Triphalaa ole varsinaisesti tarkoitettu naisten vaivoihin. Tämä trio on siis todellinen tehotuote, joka pitää sinusta erityisen hyvää huolta!

Ashwagandha - voimakas adaptogeeni
Ashwagandha eli rohtokoiso on yleishyödyllinen yrtti, joka vahvistaa niin kehoa kuin mieltäkin. Kasvin ainesosat lisäävät serotoniinin tuotantoa aivoissamme, mikä edesauttaa hyvänolon tuntemuksia. Ashwagandha hoivaa ja selkiyttää mieltä, tyynnyttää ja voimistaa hermostoa sekä aikaansaa syvän ja levollisen unen. Ashwagandha tunnetaan myös "parisuhdeyrttinä", sillä se nostattaa seksuaalista halukkuutta niin miehillä kuin naisillakin. Ayurvedisesti kyseinen yrtti on erityisen hyväksi Vatalle. Ashwagandha voi myös parantaa hedelmällisyyttä sekä tasapainottaa  hormonitoimintaa esimerkiksi vaihdevuosien aikana. Lisäksi se tehostaa oppimista ja keskittymistä. Vahvana antioksidanttina Ashwagandha estää kehon hapettumista.

Kehon sisäiseen hoitoon käytettäviä ayurvedisia yrttejä saatavilla Natural Beautysta jauhemaisessa muodossa. Yrttijauheet ovat riittoisia ja niitä on helppo käyttää. Voit sekoittaa niitä juomien, kuten veden tai mehun sekaan ja kulauttaa ne kehoosi tehostamaan terveyttäsi. Mikäli yrttien luonteikkaat maut eivät hivele makunystyröitäsi, voit sekoittaa niitä smoothieesi, jolloin näiden todellisten terveyspommien nauttiminen käy kuin huomaamattaan. Panosta  hyvinvointiisi ja ota ayurvedinen yrtti ystäväksesi. Lisäksi ayurveda painottaa, että tärkeää on syödä puhdasta ravintoa, juoda tarpeeksi puhdasta vettä, levätä riittävästi sekä välttää stressiä ja liikkua luonnossa. Pidetään hyvää huolta niin itsestä kuin läheisistämme!




Kuvat: Surya Ayurveda Hyvinvointikeskuksen Facebook -sivuilta.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Natural Beauty Instagramissa

Iloisia uutisia ihanat ystäväiset! Natural Beautyn löydätte nyt myös Instagramista, jonne päivitämme kauniita kuvia hoitolasta, tuotteista ja ajankohtaisimmista palveluistamme. Tervetuloa inspiroitumaan ja seuraamaan käyttäjänimeä: naturalbeauty.nb


tiistai 2. syyskuuta 2014

Syyskuun ihania etuja Natural Beautyssa

Me Natural Beautyssa tahdomme hemmotella rakkaita asiakkaitamme erityisillä eduilla syyskuun ajan, joten tarjoamme:

  • Ripsien & kulmien kestovärjäyksen yhteydessä saat katsettasi kirkastavan Netra -silmänympäryshoidon. Näin saat pikaista piristystä ulkonäköösi, jonka jälkeen silmäsi sädehtivät paremmin esiin ja huolitellut kulmat kehystävät kauniisti kasvojasi. Kestovärjäykset ja silmänympäryshoito yhteishintaan 30€.
  • Henkilökohtainen meikkiopastus 35€ (ovh. 45€). Meikkiopastuksessa neuvomme tyylisi ja toiveesi huomioiden, miten loihdit kauneuttasi korostavan ehostuksen. Lisäksi saat vinkkejä värien valintaan sekä opastusta tuotteiden oikeaoppiseen käyttöön. 


Edellä mainitut edut ovat voimassa hoitolassamme 30.9.2014 asti. Lämpimästi tervetuloa kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat ma-pe klo.10-17 osoitteeseen Rovakatu 26 A 14 (3.kerros)!