perjantai 27. maaliskuuta 2015

Raakasuklaa

Rakkaus ravinteikasta raakasuklaata kohtaan syttyy ensimmäisen suupalan myötä. Tämän hyvän mielen herkun valmistamiseen on helppo hurahtaa! Voit varioida alla olevaa, erityisesti vatalle sopivaa ohjetta mielesi mukaan. Esimerkiksi pähkinät ja kuivatut marjat sopivat myös hyvin suussa sulavan raakasuklaan sekaan. 



1dl kaakaovoita
3 rkl kookosöljyä
3 rkl hunajaa
1/2 dl raakakaakaojauhetta
1 rkl ashwagandhaa
1 rkl macaa
hyppysellinen suolaa
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
tuoretta vaniljaa

1. Sulata kaakaovoi sekä kookosöljy hiljalleen vesihauteessa ja
    lisää sulaneeseen seokseen hunaja.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
3. Lisää kuivat aineet siiviliän läpi sulaan seokseen ja sekoita massa tasaiseksi.
4. Kaada massa muotteihin. Käyttämistämme sydänmuotoiste tulee 15 kpl suklaasydämiä.
5. Laita suklaa jäähtymään jääkaappiin tai pakastimeen. Irrota jäähtyneet suklaat muoteistaan ja  nauti! Säilytä suklaa kylmässä, koska se sulaa helposti.

Suloisen suklaisia makunautintoja!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ayurveda-lääkärin terveyskonsultaatio

Natural Beautyssa jo usean vuoden säännöllisesti vieraillut ayurveda-lääkäri Pardaman Sharma tekee henkilökohtaisia terveyskonsultaatioita asiakkailleen. Pitkään Suomessa ayurvedaa harjoittaneella Sharmalla on vankka kokemus ayurvedan oppien soveltamisesta suomalaiseen elämänmenoon ja ruokavalioon. Tietoisuus ayurvedasta kasvaa jatkuvasti, ja ajat terveyskonsultaatioon täyttyvätkin usein hyvin nopeasti. Aihe on kovin ajankohtainen ja kiinnostava, joten päätin avata sitä jälleen lisää myös tänne blogin puolelle! Tässä postauksessa siis vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: Mitä terveyskonsultaatio pitää sisällään? 


Ayurveda-lääkärin vastaanotolla käyminen on hyvin erilaista verrattuna perinteiseen lääkärillä käyntiin. Seesteisen rauhallisessa tilassa tapahtuva henkilökohtainen konsultaatio kestää ensimmäisellä kerralla noin tunnin. Sen pääpointtina on tietenkin ayurvedisen kehotyypin selvittäminen. Diagnoosi perustuu ayurvedassa kolmeen peruspilariin, joita ovat pulssiluenta, tarkkailu ja haastattelu. Pulssi on jokaisella kehotyypillä omanlainen ja se kertoo paljon informaatiota kehon tilasta. Ayurveda-lääkäri lukee pulssin lempein ottein ranteestasi. Tarkkailulla tarkoitetaan ayurveda-lääkärin tekemää yleisen olemuksesi sekä esimerkiksi ihon ja silmiesi huomiointia, jotka paljastavat myös paljon kehostasi, kuten myös täsmentävä haastattelu. Kun olet saanut tietoon oman kehotyyppisi, saat myös kattavat ohjeet sen tasapainottamiseen. Ohjeet sisältävät selkeät listaukset kehotyypillesi sopivista ja epäsopivista ruoka-aineista, ohjeen oman jooga-asanan tekoon sekä neuvot oikeanlaiseen, tasapainottavaan vuorokausirytmiin. Ensimmäisessä konsultaatiossa ayurveda-lääkäri kertoo myös hieman ayurvedan pääperiaatteista, mikäli ne ovat sinulle vieraita. Samalla hän käy läpi sitä, miksi tietynlaiset asiat sopivat kehotyypillesi ja toiset taas eivät. Sinulla on myös hyvin aikaa esittää mieltäsi askarruttavia kysymyksiä aiheesta tai kehosi tilasta. Ensimmäinen konsultaatio on siis kestoltaan pitempi verrattuna seuraavaan käyntiin, joka tapahtuu puolessatunnissa. 



Ayurveda-lääkärin vastaanotolla olisi suositeltavaa käydä välillä tarkastuttamassa kehon tilannetta, esimerkiksi kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä konsultaatiosta. Seurantakäynnillä saa hyvää tietoa kehon tasapainottamisen onnistumisesta sekä mahdollisista lisähuomioista. Itsellenikin seurantakäynti on osoittautunut varsin tarpeelliseksi. Olen kehotyypiltäni vata-pitta, ja minun tulee pääsääntöisesti noudattaa vataa tasapainottavia ohjeita. Pieni pittaosuuteni oli kuitenkin päässyt alkuvuodesta nousuun ja sain iho-oireita, joten minun tulikin siirtyä hetkeksi noudattaman pittan ohjeita. Kun tietää oman kehotyypin sekä sen heikkoudet ja vahvuudet, voi tietoisesti vaikuttaa valinnoillaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä ennaltaehkäistä monenlaisia vaivoja. Ayurvedassa terveys onkin jatkuvaa hyvinvointia, eikä vain hetkellistä oireettomuutta. Tätä kaikkea voin vain lämmöllä suositella!


Ayurveda-lääkäri Pardaman Sharman tulevat konsultaatioajat näet aina hoitolamme kotisivuilta. Lisätietoja aiheesta löydät myös Sharman ayurveda hyvinvointikeskus Suryan sivuilta. Voit myös tutustua lisää ayurvedaan sekä kehotyyppeihin blogimme aiemmissa postauksissa. 



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kaphan herkutteluhetkiin

Nämä herkulliset myslipalat valmistuvat juuri kaphalle sopivista raaka-aineista. Ota resepti talteen ja kokeile!

Kaphan myslipalat

5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruishiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl rypsiöljyä
1 dl kiinteää hunajaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
2 dl kuivattuja karpaloita

1. Paahda kaura- ja ruishiutaleita sekä siemeniä uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.
2. Sulata kiinteä hunaja sekä sekoita sen joukkoon öljy ja mausteet.
3. Sekoita karpalot, paahdetut hiutaleet ja siemenet hunaja-öljyseokseen.
4. Taputtele massa leivinpaperin päälle vuokaan (15cm x 20cm)
ja laita jääkaappiin jähmettymään.
5. Kun massa on jähmettynyt, leikkaa se paloiksi. Valmis!

Nautinnollisia herkutteluhetkiä kaphat! 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kapha

Vesi ja maa elementtien hallitsema kapha on ruumiinrakenteeltaan hyvin kehittynyt ja vankka. Fyysisesti hyvin kestävillä, vahvoilla ja tasaisen energisillä kaphoilla on usein taipumusta saada lisäpainoa, joista he pääsevät vaikeasti eroon, elleivät liiku säännöllisesti. Kaphaan liitetään usein ylipaino ja sohvaperunamaisuus, mutta todellisuudessa kapha on paljon muuta, etenkin tasapainossa ollessaan.


Kaphalle on ominaista hitaus. Heillä on hidas ruoansulatus sekä he haluavat syödä, puhua ja kävellä hitaasti. Kaphan täytyy saada miettiä asioita pitkään ennen päätöksen tekemistä, ja he ovatkin usein hyvin tyytyväisiä nykytilanteeseen. Kaphat oppivat hitaammin, mutta unohtavat harvoin oppimaansa. Kaphalla onkin erittäin hyvä muisti. Kapha liikkuu kauniisti sekä heillä on hyvin miellyttävä tapa esiintyä. Kaphat osaavatkin olla todella viehättäviä. Luonteeltaan kaphatyypit ovat rauhallisia, ymmärtäväisiä, helliä sekä suvaitsevaisia. He kunnioittavat toisten tunteita ja tuntevat todellista empatiaa niitä kohtaan. Kaphat eivät suutu helposti, ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Kaphojen persoonallisuus kertoo heidän seesteisestä, onnellisesta ja tyynestä elämänasenteesta. Myös äidillisyys ilmentää kaphadoshaa. Kriisitilanteissa kaphat ovat usein tukena muille, sillä he eivät järkyty niistä helposti. Maailmaan kaphat reagoivat ennen kaikkea makujen ja tuoksujen kautta sekä he pitävät ruokaa hyvin tärkeänä. Kaphat ovat todellisia nautiskelijoita. Ominaista kaphalle on myös kiintymys. He kiintyvät voimakkaasti ympärillään oleviin ihmisiin ja asioihin. Ayurvedassa kaphoja pidetään todella onnekkaina, sillä he ovat yleensä doshista terveimpiä. Ominaisuutena kapha antaa keholle voimaa sekä luontaista vastustuskykyä.  Kaphan epätasapaino puolestaan näkyy usein nenäonteloiden tukkoisuutena, vilustumisena, allergioina tai astmana. Epätasapainoon joutuessaan kaphoista tulee myös itsepäisiä, raskasmielisiä, uneliaita, laiskoja sekä omahyväisiä. Tyypillisiä negatiivisia kapha-tunteita ovat ahneus ja liiallinen kiintymys. Pysähtyneet tilanteet muuttavat kaphan vakauden velttoudeksi.



Kaphan tasapainottamisessa on tärkeää virikkeellisyys. Riittävien virikkeiden varmistaminen tuo esiin kaphan elinvoimaisuuden. Ilman toimintaa kaphoista tulee liian passiivisia. Kaphatyyppien on lisäksi huolehdittava siitä, etteivät he vastusta liikaa muutosta, eivätkä takerru liikaa asioihin, ihmisiin tai omaisuuteen. Raskas ja kylmä ruoka sekä liikunnanpuute, ylensyönti ja yksitoikkoinen työ eivät myöskään ole hyväksi kaphalle. Kaphalla on hidas ruoansulatus, ja kaphan täytyy pitää ruoansulatuksen tulta yllä säännöllisellä liikunnalla ja oikeanlaisella ruokavaliolla. Jos ruoka ei sula, amaksi kutsutut kuona-aineet voivat tukkia elimistön ja johtaa erilaisiin vaivoihin tai sairastumiseen. Limaa kehittävät ruoka-aineet, kuten maitotuotteet ja osa viljoista eivät sovi kaphan ruokavalioon ollenkaan. Rypsiöljy sopii kaphalle sisäisesti ravinnossa sekä ulkoisesti ihonhoidossa erinomaisesti. Kaphaihmiset joutuvat muita hitaammin epätasapainoon ja myöskin pääsevät hyvin hitaasti takaisin tasapainoon. Tämän vuoksi kaphan on erittäin tärkeää pysyä tasapainoisena. Tarkat ohjeet kaphaa tasapainottavaan ruokavalioon ja rutiineihin saat ayurvedalääkärin terveyskonsultaatiossa. 


perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pittan herkkuja

Tässä muutaman helpon herkun reseptit, jotka sopivat erityisesti juuri pittalle. Pittan terveellinen siemenleipä saa rusinoita ja kardemummaa lisäämällä makean makuvivahteen. Suussa sulavat intiaanikeksit puolestaan sopivat silloin tällöin tapahtuviin herkutteluhetkiin. Ota reseptit talteen ja kokeile näitä makunautintoja!


Pittaleipä

3 dl luomu täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl vehnäleseitä
1/2 dl luomu spelttihiutaleita
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
ruususuolaa
1 tl kurkumaa
1tl leivinjauhetta
(kardemummaa)
(rusinoita)
lämmintä vettä
1/2 dl oliiviöljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siemenet ja rusinat. Mikäli et halua leivästä makeaa, voit jättää rusinat ja kardemumman pois. Suosittelemme kokeilemaan molempia versioita, sekä suolaisempana että makeana!
2. Kaada sekaan lämmintä vettä sen verran, että taikinasta tulee melko lötköä.
Lisää öljy ja sekoita.
3. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.
4. Paista uunissa 200-230 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskeaa. Nauti sellaisenaan tai voitele leipä esimerkiksi yrttilevitteellä ja korista tuoreilla yrteillä!



Intiaanikeksit 

150g luomuvoita
1 1/2 dl intiaanisokeria
1tl vaniljasokeria (luomu)
1/2 tl leivinjauhetta (luomu)
4dl puolikarkeita speltjauhoja (luomu)

1. Hiero pehmeään voihin sokeri.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeriseokseen.
3. Muotoile taikinasta pitkula, viipaloi kiekoiksi ja litistä ne haarukalla keksin muotoon pellille leivinpaperin päälle.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 8-10 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä. Nauti!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pitta

Ayurvedisista kehotyypeistä esittelyvuorossa pitta!

Pittan hallitsevat elementit ovat tuli ja vesi. Pittat ovat ruuminrakenteeltaan keskikokoisia ja sopusuhtaisia. Heidän on halutessaan helppo lihoa tai laihtua muutama kilo, mutta paino pysyy suurinpiirtein aina samana ilman suurempia vaihteluita. Pittakeho on kuuma, herkkä ja pehmeä. Elementtinä pitta hallitsee lämpötilaa, ruoansulatusta, nälkää ja janoa sekä älyä, ymmärrystä, suuttumusta ja mustasukkaisuutta.


Pittalle on ominaista läpitunkeva katse sekä määrätietoiset askeleet. Pitta onkin tyypillisesti tarkkanäköinen, nopeaälyinen, intensiivinen sekä kunnianhimoinen. Pittalla on usein monia hyviä johtajan ominaisuuksia. Haasteista pitävät pittat ovat voimakastahtoisia ja toisinaan he yrittävät saada muut tekemään tahtonsa mukaan, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Pittalla on hyvä keskittymiskyky ja he ovat luonnostaan säntillisiä. Pitta osaa toimia tehokkaasti, ohjata energiaansa sekä hoitaa raha-asioitaan. Pittat reagoivat ympäröivään maailmaan visuaalisesti ja he pitävät kauniista asioista ja esineistä. Pittat puhuvat selkeästi, heillä on voimakkaat mielipiteet ja he pitävät väittelystä. Sarkastinen puhe ja kriittisyys kertovat kuitenkin pitta-epätasapainosta. Epätasapainoinen pitta on myös usein ärtyisä, kärsimätön, vaativa sekä liialliseen täydellisyyteen pyrkivä. Tasapainoiset pittat puolestaan ovat lämpimiä, kiihkeitä, rakastavia sekä iloisia, rohkeita ja itsevarmoja. Tyypillisiä negatiivisia tunteita pittalla ovat suuttumus ja stressi, jotka tulevat myös hyvin esiin. Pittan kestävyys on keskitasoa. Ominaista pittaa on kehon kuumuus, joka ilmenee kaikkialla. He ovat äkkipikaisia, heidän jalat ja kädet ovat lämpimät ja he voivat tuntea poltetta silmissä, iholla tai suolistossa. Pittalla on hyvin voimakas ruoansulatuksen tuli ja heillä onkin hyvä ruokahalu sekä voimakas jano. Pittan ei kestä jättää ateriaa väliin tai syödä tavallista myöhemmin, sillä se tekee heistä ärtyisiä. Liialliseen pittaan liittyvät närästys ja taipumus vatsahaavaan.



Pittan tasapainottamisessa ehdottoman tärkeää on pyrkiä kohtuullisuuteen sekä suosia puhdasta elämäntapaa. Pitta on erityisen herkkä kaikenlaisille epäpuhtauksille ja ne alkavatkin nopeasti näkyä pitta-epätasapainona.  Pittat eivät siis kestä lisäaineita sisältävää ruokaa, saastunutta ilmaa tai vettä, eivätkä alkoholia tai tupakkaa. Myöskään happamat ruoat tai voimakkaat mausteet eivät sovi tulielementin hallitsemalle pittalle. Sen sijaan viileys on kaikissa muodoissaan hyväksi pittalle. Pittan tulisi suosia viilentäviä ruokia ja neutraaleja mausteita. Pittalle on myös hyväksi juoda paljon viileitä ja makeita juomia. Juuri viilentävien ominaisuuksiensa ansiosta kookosöljy on hyväksi pittalle niin ulkoisesti ihonhoidossa kuin sisäisesti ravinnossakin. Tarmokkaan pittan tulee myös rentoutua työstä ja toiminnasta. Pittan ei missään tapauksessa tule viedä töitä kotiin. Työnarkomaanit ovat hyvin usein epätasapainoisia pittoja. Lisäksi pittan tulee pyrkiä tietoisesti hillitsemään voimakkaita tunteitaan. Meditointi auttaa suuresti heitä sisäisen rauhan ja tasapainon saavuttamisessa. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on myös erityisen hyväksi pittalle. Tarkat ohjeet pittaa tasapainottavaan ruokavalioon ja rutiineihin saat ayurveda-lääkärin henkilökohtaisesta terveyskonsultaatiosta.



Oletko mahdollisesti pitta? Tee suuntaa antava kehotyyppitesti täällä.
Muistathan kuitenkin, että kehotyyppien tarkimman määrityksen voi tehdä vain ayurvedaan perehtynyt asiantuntija.