torstai 29. tammikuuta 2015

Lily Lolo: Viimeistelty meikkipohja

Lily Lolon mineraali meikkipuuteri on kuulunut myymälämme ehdottomiin kestosuosikkeihin jo useamman vuoden ajan. Meikkipuuteri on vienyt monen asiakkaan sydämmen jo kättelyssä! Eikä ihmekkään, sillä tuote antaa kasvoille kauniin ja luonnollisen lopputuloksen. Me Natural Beautyssa olemme aina innokkaita kokeilemaan uusia juttuja, joten minä päätin kokeilla Lily Lolon uutta "3 steps to flawless" meikkivinkkiä, jossa meikkipohjan tekemisessä yhdistetään kolme Lily lolon myydyintä tuotetta luomaan viimeistelty, kestävä ja virheettömämpi meikkipohja!

Askel 1: Luonnollinen BB-voide

Lily Lolon silikoniton BB-voide sisältää ravitsevia ja ikääntymistä ennaltaehkäiseviä ainesosia, jotka kosteuttavat ja antavat ihollesi luonnollisen hehkun. Tämä voide antaa täydellisen pohjan mineraali meikkipuuterillesi. BB-voidetta löytyy kahdessa eri sävyssä: Light ja Medium. Suomalaiselle iholle sopii melkein poikkeuksetta vaaleampi Light -sävy. Oman ihoni sävy on astetta tummempi kuin "perus suomalainen" iho ja levitettyäni kasvoille medium -sävyn totesin että tuote olisi voinut olla hiukan vaaleampi. Seuraavalla kerralla valitsen itsekkin iholle light -sävyn ja palaan mediumiin vasta kun ihoni on päässyt seuraavan kerran kosketuksiin auringon kanssa ;)

Vinkki! Kuivalle iholle suosittelemme levittämään kosteusvoiteen alle ennen BB-voiteen levitystä. Rasvaiselle iholle BB-voiteen voi levittää heti kasvojen puhdistamisen jälkeen. Levitä BB-voide kevyesti sormilla taputtelemalla kasvojen ja kaulan alueelle.


Askel 2: Mineraali meikkipuuteri 

Kun BB-voide on levitetty tasaisesti koko kasvoille ja annettu kuivua, niin on aika siirtyä meikkipuuterin levitykseen. Pyöritä oman ihosi sävyistä meikkipuuteria kabukin avulla ympäri kasvoja ja lisää tuotetta enemmän peittävyyttä tarvitseville alueille. Usein enemmän peittävyyttä tarvitsevia alueita ovat nenänpielet ja silmänympärykset!

Vinkki! Käyttämällä super tai baby kabukia saat haluamasi peittävyyden meikkipohjalle lisäämällä meikkipuuteria useampina ohuina kerroksina.

Askel 3: Viimeistely puuteri
Lily Lolon viimeistely puuteri peittää todella hyvin kasvojen pieniä virheitä ja juonteita sen valoa heijastavien ainesosien ansiosta. Valitse itsellesi mattapintainen tai kevyesti helmiäishohtoa sisältävä viimeistelypuuteri. Levitä tuotetta kasvoille isolla puuterisiveltimellä kevyin alaspäin suuntautuvien liikkein. Puuteri kiinnittää meikkipohjasi ja auttaa sitä pysymään kauniina koko päivän. Itse käytin tämän postauksen meikissä Flawless silk -puuteria, joka on kevyesti sävytetty puuteri, joka tuo iholle kauniin ja kevyesti valoa heijastavan hehkun!

Vinkki! Jos sinulla on rasvainen iho levitä kasvoille flawless matte -viimeistelypuuteria ennen mineraali meikkipuuterin levitystä(vaihe2), jotta ihosi pysyy mattapintaisena pitempään.

Vaiva ja aika palkittiin jälleen! Meikkipohjastani tuli huomattavasti tasaisempi ja huolitellumman näköinen kun pelkästään yhtä tuotetta käyttäessä! Seuraaviin iltarientoihin valitsen ehdottomasti nämä kolme tuotetta yhden tuotteen sijaan ja voin olla varma että meikkini pysyy kauniina pitkään, eikä tarvitse huolehtia nenän puuteroinnista pitkin iltaa! :)

Tule tutustumaan meikkeihin ja niiden oikeaoppiseen käyttöön liikkeessämme! Autamme ilomielin valitsemaan sinun tarpeillesi ja ihotyypillesi sopivat tuotteet!

Kirjoittanut: Rosi

 





torstai 22. tammikuuta 2015

Ayurveda-lääkäri Pardaman Sharma

Intiasta Suomeenkin rantautunut kokonaisvaltainen perinnelääketiede ayurveda keskittyy kaikilla osa-alueillaan ihmisen hyvinvointiin. Tärkeässä roolissa tässä luonnonläheisessä elämäntieteessä ovat oikeanlainen omalle kehotyypille sopiva ruokavalio ja elämänrytmit, joiden avulla pyritään tasapainoon. Tuntemalla oman kehotyypin heikkoudet ja vahvuudet voidaan monenlaisia vaivoja ja sairauksia ennaltaehkäistä. Ayurvedassa tähdätäänkin, ei sen vähempään, kuin täydelliseen terveyteen.
- Ayurvedassa hoidetaan fyysisen kehon lisäksi henkistä hyvinvointia. Lisäksi ayurvedassa pyritään poistamaan ongelman syy, eikä ainoastaan lievitetä sen oiretta. Kun keho ja mieli ovat tasapainossa, pystymme nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Näin kertoo ayurveda-lääkäri Pardaman Sharma.

Kymmenisen vuotta sitten Suomeen muuttanut Intiasta kotoisin oleva Sharma on maamme ensimmäisenä ayurveda-lääkärinä tuonut kyseistä hyvinvointijärjestelmää tietoisuutemme. Haasteita ei varmasti tuolta taipaleelta ole puuttunut, sillä ayurveda oli tuolloin vielä täysin tuntematonta suomalaisille. Nollasta aloittaminen on kuitenkin Sharman mukaan ollut positiivista. Lisäksi hän kertoo saaneensa paljon hyvää palautetta rohkeudestaan tehdä jotain aivan uutta. Pikkuhiljaa tieto levisi asiakkaiden hyvien kokemusten myötä. Ajoitus on myös ollut kohdallaan, sillä kiinnostus luonnonmukaisia hoitomenetelmiä kohtaan on ollut koko ajan kasvussa. Sharma sanookin suomalaisten olevan hyvin terveydestään kiinnostuneita asiakkaita.


Uravalinta on ollut Sharmalle aina selkeä.
- Haluan auttaa ihmisiä, ayurveda on intohimoni ja perheessäni on ayurveda-lääkäreitä, joilta sain nuorena paljon inspiraatiota, hän täsmentää. Sharma on elänyt koko ikänsä ayurvedan oppien mukaan. Hän on ayurveda-lääkäri jo kolmannessa sukupolvessa, ja hän toivookin poikansa jatkavan perinnettä tulevaisuudessa. Sharma opiskeli intialaisessa yliopistossa kuusi vuotta kestävän ayurvedalääketieteen tutkinnon. Tämän lisäksi Sharma on myös joogaohjaaja, sillä jooga kuuluu olennaisena osana ayurvedaan. Kunnianhimoisena ihmisenä hän on halunnut viedä ayurvedaa eteenpäin. Suomeen muutettuaan hänen ainoana vaihtoehtonaan oli yrittäjyys, sillä alalla ei ollut toimijoita tai työpaikkoja.



Sharman ayurveda hyvinvointikeskus Surya sai alkunsa vuonna 2007. Ayurveda-konsultoinnin lisäksi hyvinvointikeskuksen palveluihin kuuluu erilaisia ayurvedakursseja, joilla syvennetään tietoutta tästä laajasta elämäntieteestä. Karismaattinen ayurveda-lääkäri Sharma onkin arvostettu luennoitsija ja kouluttaja. Hänellä on pitkä kokemus ayurvedan soveltamisesta suomalaiseen elämäntyyliin ja ruokavalioon. Vaikka Suryan varsinainen toimipiste Suomessa onkin Helsingissä, kiertelee Sharma myös ympäri maatamme pitämässä vastaanottoaan. Rovaniemellä jo usean vuoden toiminut vastaanotto on säännöllisin väliajoin ayurvedisen luomukauneushoitola Natural Beautyn tiloissa. Vastaanotolle on mahdollista mennä myös Turussa, Tampereella, Porissa ja Raumalla. Lisäksi Surya on avannut vastikään ayurvedasairaalan Intiaan.

Sharman asiakkaat ovat löytäneet ayurvedasta apua kroonisiin vaivoihin, kuten närästykseen. Lisäksi ayurveda on tuonut helpotusta esimerkiksi kivuliaisiin naistenpäiviin ja erilaisiin ihottumiin. Sharma nimeääkin ihmisten auttamisen työnsä parhaimmaksi puoleksi.
- Asiakkaani ovat hyvin tietoisia siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei. Vaikka he ovat eläneet yleisten oppien mukaan terveellisesti, ovat he voineet ayurvedan myötä kokonaisvaltaisesti paremmin, sillä heidän mieli on rauhallisempi ja olo energisempi.


Tulevaisuuden suunnitelmat tuntuvat myös olevan Sharmalle kirkkaita. Hän haluaa tehdä ayurvedaa tunnetummaksi niin Suomessa kuin Euroopassakin. Sharma tahtoisi, että jokainen tietäisi oman ayurvedisen kehotyyppinsä, jotta sille tyypillisimmät sairaudet voitaisiin ennaltaehkäistä. Lopuksi Sharma lähettää tärkeitä terveisiä lukijoille.
- Luonnossa on kaikki, mitä tarvitsemme. Luonnonmukaiset hoitomenetelmät ja tuotteet ovat erinomaisia tasapainottamaan kehon immuniteettia. Huolehtimalla itsestäsi, huolehdit myös läheisistäsi, sillä lyhytkin rentoutuminen antaa paljon energiaa.



Lisätietoja: http://www.surya.fi/
Kuvat: Surya
Kirjoittanut: Henna


torstai 15. tammikuuta 2015

torstai 8. tammikuuta 2015

Vuodenvaihteen fiilistelyä

Vuosi 2015 on täällä! Tämä on se aika, kun moni pysähtyy tarkastelemaan taivaltaan ja kokoaa yhteen, mitä mennyt vuosi toi mukanaan. Menneiden muistelu onkin välillä paikallaan, sillä tapahtumien todellinen merkitys kirkastuu usein vasta jälkikäteen.

Natural Beautyn vuosi 2014 oli vaihderikas ja se on vienyt valtakadulla ennen sijaitsevista tiloista uusiin ja entistä ehompiin. Viime keväästä lähtien meidät on löytänyt kaupunkimme sydämestä, rovakadulta. Kokoonpano on kuluneen vuoden aikana hioutunut naiskolmikkoon: Jaana, Rosi ja Henna. Lisäksi hoitomenumme on täydentynyt ihastuttavalla aromahieronnalla. Uutta ja upeaa on tänäkin vuonna tuloillaan! Meillä on suuria, mutta vielä toistaiseksi salaisia suunnitelmia teitä rakkaita asiakkaitamme varten. Paljastamme vähitellen lisää matkan varrella. Pysy siis kyydissämme!



Uusi vuosi tuo vaihtuessaan mukanaan myös uusia alkuja, lupauksia ja odotuksia. Vannoitko kenties uudenvuodenlupauksessasi paremman ja lisää hyvinvointia tuottavan elämän nimeen? Hyvä! Olemme ehdottomasti sitä mieltä, että itseensä panostaminen on aina tärkeää. Kun ihminen voi hyvin, säteilee hän tätä hyvää oloaan myös ympärillensä. Itsestä huolehtiminen on siis hyvä teko myös omille läheisille. Meidän mielestämme kauneus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Kokonaisvaltaisilla ayurvedan filosofiaan perustuvilla hoidoilla tahdomme olla apunasi edistämässä niitä molempia. Tunnelmallisessa luomukauneushoitolassamme keskitymme vain sinun hyvinvointiisi.



Menneiden muistelun ja tulevaisuuden suunnittelun lisäksi on tietenkin tärkeää muistaa elää nykyhetkessä. Loppujen lopuksi se on ainoa asia, mitä meillä on. Mennyt on jo historiaa ja tulevaisuus vielä saavuttamattomissa, mutta juuri tämä hetki on nyt ja tässä. Avataan silmämme, ollaan läsnä sekä tehdään hetkestä hyvää ja kaunista! Toivotamme teille jokaiselle rakkaudentäyteistä, onnellista, rohkeaa ja kaunista vuotta 2015!





maanantai 5. tammikuuta 2015

Joulukalenterimme kruunanneen
Spa turvejalkahoidon arvonta on suoritettu!

Arpaonni suosi tällä kertaa maikki.a68 -alkuisella sähköpostiosoitteella kommentoinutta.

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!