keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Vatan herkkuja

Jaamme teille muutaman helpon reseptin a'la  Vata.  Terveellinen ja helppo vataleipä valmistuu kädenkäänteessä. Välillä täytyy saada myös herkutella ja nauttia! Spelttikeksit ovat hieman parempi vaihtoehto juuri tähän tarkoitukseen. Tarjoilemme myös hoitolassa asiakkaillemme itse tekemäämme suolaista ja makeaa suupalaa, joissa suosimme aina luomuraaka-aineita.


Spelttikeksit

100g luomuvoita
1 dl ruokosokeria
1 rkl siirappia
1/2 dl luomu mantelirouhetta tai pähkinöitä
3dl erikoishienoja spelttijauhoja
1 tl soodaa

1.Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää siirappi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos ja mantelirouhe taikinaan.
3. Muoitoile taikinasta palloja ja litistä ne keksin muotoon.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 7 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä. Nauti!



Vataleipä

3 dl luomu täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl vehnäleseitä
1/2 dl luomu spelttihiutaleita
3/4 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
1/2 dl rouhittuja cashewpähkinöitä
ruususuolaa
1 tl kurkumaa
1tl leivinjauhetta
lämmintä vettä
1/2 dl oliiviöljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siemenet ja pähkinät.
2. Kaada sekaan lämmintä vettä sen verran, että taikinasta tulee melko lötköä.
Lisää öljy ja sekoita.
3. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.
4. Paista uunissa 200-230 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskeaa. Nauti sellaisenaan tai voitele leipä esimerkiksi yrttilevitteellä ja korista tuoreilla yrteillä!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Vata

Ayurvedassa pääkehotyyppejä (doshia) on kolme: vata, pitta ja kapha. Jokaisella niistä on omia erityisiä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. Kehotyypeistä ensimmäisenä esittelemme vatan.


Vatan hallitsevat elementit ovat ilma ja eetteri (tila). Vata on tyypillisesti hoikka ja kevytrakenteinen sekä heille on usein vaikea tai lähes mahdotonta lihoa. Osa vatoista on miellyttävän hoikkia, mutta osa voi myös olla kroonisesti alipainoisia. Paino voi kuitenkin vaihdella suuresti iän mukaan vatan ollessa nuorena pieni, mutta keski-iässä painoa puolestaan voi kertyä. Lisäksi vatakeho on usein kuiva, karhea ja kylmä. Elementtinä vata vastaa kaikesta kehossa tapahtuvasta liikkeestä, kuten lihasten liikkeestä, sydämen toiminnasta, verenkierrosta, suolen toiminnasta ja hermoston sähköisistä impulsseista. Kehon vapina, krampit ja kouristukset kertovat vatan häiriintymisestä.

Vatalle on ominaista vaihtelevuus ja epäsäännöllisyys. Vata rakastaa jännitystä, ja hänen tavaramerkkinsä on muutosalttius. Vata-ihmisen henkinen ja fyysinen energia on puuskittaista sekä heillä on taipumusta levottomuuteen. Vata käyttää energiaansa niihin asioihin, joista on riippuvainen. Kun energia on käytetty loppuun, he odottavat malttamattomina uuden energian kerääntymistä. Tyypillistä vatalle on innostuneisuus, eloisuus, ennalta-arvaamattomuus ja mielikuvituksellisuus. Vata on nopea niin liikkeissään kuin puheessaankin. Vata myös oppii nopeasti uusia asioita, mutta voi toisaalta unohtaakin helposti. Kyseinen dosha on erittäin herkkä ympäristössään tapahtuville muutoksille. Vata reagoi välittömästi ja voimakkaasti niin ääniin kuin kosketukseenkin. Tasapainoinen vata on tarttuvan onnellinen, innostunut ja luova. Mieli on tällöin valpas, selkeä ja positiivinen. Vatan puolestaan ollessa epätasapainossa taipumus impulsiivisuuteen saa hänet rasittamaan itseään liikaa. Into muuttuu uupumukseksi ja jopa krooniseksi väsymykseksi tai masennukseksi. Vatalla on taipumusta murehtimiseen, huolehtimiseen ja hermostollisiin häiriöihin. Edellämainituista johtuen vata kärsii toisinaan myös unettomuudesta. Tyypillisiä stressin aikaansaamia negatiivisia tunteita vatalla ovat levottomuus ja pelko.

Vatan tasapainottamisessa ehdottoman tärkeää on säännölliset elämäntavat ja rutiinit. On tärkeää mennä  nukkumaan aina ajoissa ja herätä varhain sekä pitää ateriarytmit säännöllisen tasaisina. Vata on niin herkkä ja nopeasti muuttuva, että se innostuu helposti liikaa ja menee herkästi epätasapainoon. Ruokavaliossa pienikokoiselle ja helposti kylmyydestä kärsivälle vatalle tärkeää on tarpeeksi ravitseva sekä lämmittävä ravinto ja hyvien rasvojen saanti. Runsaasti hyviä rasvoja sisältävät pähkinät ja siemenet ovatkin suositeltavia. Myös öljyjen käyttö on hyväksi niin sisäisesti ravinnossa kuin ulkoisesti ihonhoidossa. Öljyistä vatalle parhain valinta on kylmäpuristettu seesamöljy. Lämmittävät mausteet, kuten esimerkiksi inkivääri, valkosipuli ja chili sopivat vatalle mainiosti. Ayurvedassa suositellaan kaikille puhdasta kasvispainotteista ravintoa. Kasvisruoka on parempi vaihtoehto esimerkiksi siksi, että se on kevyttä ruoansulatusjärjestelmälle. Vatan tulee nauttia ruokansa hyvin kypsennettynä. Kevyet ja viilentävät salaattilounaat eivät yksistään riitä ravitsemaan vataa.

Mielen harjoituksista meditoiminen on erityisen hyväksi sillä se rauhoittaa hyvin levottomuuteen taipuvaista vataa. Kofeiini, alkoholi, liiallinen television katselu tai tietokoneella oleminen sekä muut hyvin stimuloivat asiat eivät ole hyväksi vatalle, etenkään ilta-aikaan. Vatan uni häiriintyy herkästi, joten iltaisin vatan tulee pyrkiä rauhoittumaan ajoissa. Urheilulajeista vatalle sopivat esimerkiksi kävely ja tanssi, mutta vata ei saa rasittaa itseään liikaa. Vuodenajoista syksy on vatan aikaa, mikä tarkoittaa, että vata menee silloin helpommin epätasapainoon. Kylminä vuodenaikoina onkin syytä kiinnittää eritystä huomiota vataa tasapainottaviin ohjeisiin. Tarkat ruokavalioon sekä elämänrytmeihin liittyvät ohjeet saa ayurvedalääkärin terveyskonsultaatiosta.

Tee suuntaa antava kehotyyppitesti täällä.
Muistathan kuitenkin, että kehotyyppien tarkimman määrityksen voi tehdä vain ayurvedaan perehtynyt asiantuntija. 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Ayurvediset kehotyypit

Tuhansia vuosia vanhaan intialaiseen terveydenhuoltojärjestelmään, ayurvedaan kuuluu oppi viidestä elementistä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri (tila), joista ihmiskeho ja koko maailma muodostuvat. Ihminen saa syntyessään elementtien hallitseman kehotyypin eli doshan, joka määrittää niin hänen heikkouksiaan kuin vahvuuksiaankin. Ayurvedassa pääkehotyyppejä on kolme: vata, pitta ja kapha. Jokaisella niistä on omia erityisiä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. On myös hyvin tavallista, että kehotyyppi on kahden yhdistelmä, kuten esimerkiksi vata-pitta tai pitta-kapha. Tällöin yksi dosha on hallitsevana, mutta toinen riittävän voimakas vaikuttaakseen merkittävästi säännöllisin väliajoin ihmisen elämään. Suuntaa antavia testejä kehotyypin selvittämiseksi löytyy esimerkiksi internetistä ja kirjallisuudesta. Kehotyyppien tarkan määrityksen voi kuitenkin tehdä vain kokenut ayurvedaan perehtynyt asiantuntija.



Vatan hallitsevat elementit ovat ilma ja eetteri (tila). Vatalla on tyypillisesti hoikka ruumiinrakenne, sekä nopea ja vaihteleva mieli. Vata käyttää energiaa aktiivisesti, koska ominaisuutena vata hallitsee liikettä. Vatakeho on tavallisesti kylmä, kuiva ja karhea. Vatan tasapainottamisessa tärkeää on säännöllisyys sekä riittävän ravitseva ja lämmittävä ravinto. 

Pittan elementtejä puolestaan ovat tuli ja vesi. Pittalla on usein tavallinen ruumiinrakenne sekä tehokas ja järjestelmällinen mieli. Pittan tulielementti hallitsee ruoansulatusta. Pittakeho on tavallisesti lämmin, herkkä ja pehmeä. Pittan tasapainottamiseen kuuluu viilentävä ruokavalio, jolla vähennetään kehossa ilmenevää tulta. 

Kaphan hallitsevat elementit ovat maa ja vesi. Kaphalla on yleensä hyvin kehittynyt ruumiinrakenne ja taipumusta ylipainoon. Mieleltään kapha on yleensä rauhallinen. Kaphaa hallitsee potentiaalienergia, joka antaa valmiuden hallita ja säästää energiaa hyvin. Kaphakeho on yleensä viileä, pehmeä ja rasvainen. Kaphan ruokavalioon kuuluu kevyt ja energisoiva ravinto, jolla kyseistä kehotyyppiä tasapainotetaan. 

Natural Beautyn syntymäpäivien kunniaksi pidämme ayurvediset teemaviikot!

Vata 23.2-27.2
Pitta 2.3-6.3
Kapha 9.3-13.3



Teemaviikoilla saat hoitolassa ja blogissamme lisää tietoa kehotyypeistä, niiden tasapainottamisesta sekä sopivista tuotteista. Lisäksi hoitolassamme teeman mukaista tarjoiltavaa, tuotetarjouksia sekä paljon erilaisia vinkkejä ayurvediseen elämään liittyen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Mikäli ayurveda on sinulle vielä täysin uutta, ei haittaa! Tule tutustumaan ja oppimaan. 

torstai 19. helmikuuta 2015

Uuden alku

Muutosten tuulet puhaltavat ja elämme nyt hyvin mielenkiintoisia sekä jännittäviä aikoja! Tänä keväänä samalla, kun luonto herää talviuniltaan myös Natural Beautylla alkaa uudenlaiset ajat täynnä auringonpaistetta. Juhlimme hoitolamme 4 vuotta kestänyttä taivalta, jonka yhteydessä lanseeraamme uudistuksia hoitomenumme suhteen. Teemme tämän kaiken palvellaksemme rakkaita asiakkaitamme entistäkin paremmin ja monipuolisemmin, tietenkin! Naiskolmikkomme kesken pidetty luova suunnittelutyö on kantanut monenlaista hedelmää ja intoa täynnä tahdomme nyt esitellä työmme tuloksia!


Uudistuneet hoitokonaisuutemme, olkaa hyvä!
Menustamme löytyy nyt yksilölliset Ayurvediset kasvohoidotEnergia -kasvohoito nuorille, Harmonia -erittäin herkän ihon hoito sekä elvyttävä Elegia -kasvohoito. Todella kokonaisvaltainen kasvohoidon ja kokovartalohieronnan sisältävä Euforia -elämyshoito on myös upea uutuus menussamme. Vartalohoitojen kestosuosikit Ayurvedinen kokovartalohieronta, Taivaalliset kivet sekä ayurvedinen pää- ja kasvohieronta ovat mukana, kuten ennenkin. Niiden lisäksi menustamme löytyy myös ihastuttava Aromaunelma. Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan uusista, entistäkin ihanimmista hoidoistamme. Tutustu koko menuumme sekä hoitojen sisältöihin kotisivuillamme.



Eikä siinä vielä kaikki! Säästimme sokerina pohjalle parhaimman. Saammeko siis esitellä luksuselämyksiä tarjoavan Lappi Menun, jonka kautta voit kokea lumoavan luontomme taianomaisen kosketuksen:

Suonkosketus 1h15min / 80e
Yrttijalkakylpy, turvehauteet jalkaterille, päänalueen hieronta sekä jalkojen kuorinta ja hieronta

Yrttien taikaa 1h15min / 80e
Selän kuorinta, turvehaude selälle, kasvojen ja päänalueen hieronta yrttiöljyllä sekä selän hieronta lämpimillä kivillä

Unelmien lappihoito 2h30min / 160e
Yrttijalkakylpy, selän kuorinta, kokovartalohieronta lämpimillä kivillä sekä täydellinen kasvohoito



Tavataan hoitolassamme! 
Aurinkoisin terveisin: Natural Beautyn Jaana, Henna & Rosi
Psst! Muistathan myös 23.2 starttaavat ayurvediset teemaviikot!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kevään tapahtumia

Kevät tekee tuloaan ja taivaalla loistava valoilmiö viipyy luonamme koko ajan enemmän antaen lisää energiaa. Kaamos on jälleen selätetty! Kuten vuodenvaihteessa kerroimme, meillä on paljon uutta ja upeaa tuloillaan. Niistä ensimmäisenä onkin ilo paljastaa tulevan kevään tapahtumia!

Natural Beauty täyttää pian 4 vuotta! Yhden päivän sijaan vietämme juhlia 3 viikkoa, sillä järjestämme syntymäpäivän kunniaksi 
ayurvediset teemaviikot! 


Vata 23.2-27.2
Pitta 2.3-6.3
Kapha 9.3-13.3


Teemaviikoilla saat hoitolassa ja blogissamme tietoa kehotyypeistä, niiden tasapainottamisesta sekä sopivista tuotteista. Lisäksi hoitolassamme teeman mukaista tarjoiltavaa, tuotetarjouksia sekä paljon erilaisia vinkkejä ayurvediseen elämään liittyen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Mikäli ayurveda on sinulle vielä täysin uutta, ei haittaa! Tule tutustumaan ja oppimaan. 


Teemaviikkoja odotellessa tutustu aiempiin postauksiimme:

Voit myös tehdä suuntaa antavan kehotyyppitestin: 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ruudun takaa

On tullut aika kurkata ruudun taakse, mistä sinulle kirjoittelee Natural Beautyn kosmetologi Henna - luomukosmetiikan sekä aidon kauneuden kannattaja. Kirjoittaminen on yksi monista tämän ideoita pursuavan vata-naisen intohimoista. 

Kuva: Minna Salli, Valokuvaamo Kipinä

Liityin kesällä 2014 Natural Beautyn naisremmiin. Olen siitä lähtien tehnyt hoitolamme hoitoja sekä kirjoittanut tätä päivänvaloon saattamaani blogia. On ilo jakaa niin vinkkejä, tietoa kuin inspiraatiotakin! Intohimoisesti suhtaudun myös työhöni Natural Beautyssa. Hoitola ja hoitofilosofia ovat tulleet tutuiksi jo opiskeluajoillani, sillä suoritin silloin kaikki työharjoittelut NB:ssa. Tuolloin löytynyt uusi, heti omalta tuntunut maailma luomukosmetiikan sekä kokonaisvaltaisemman hoidon parissa vei mennessään. Myöhemmin hoitolasta avautuneeseen työmahdollisuuteen tartuin erittäin mielelläni. Luomukosmetiikka sekä ayurveda ovat lähellä sydäntäni ja uskon niihin täysin itsekin. On mielettömän palkitsevaa tehdä rakastamaansa työtä juuri oikeanlaisessa ja inspiroivassa ympäristössä huippujen työkavereiden kanssa!

Ensikosketus ayurvedaan tapahtui muutamia vuosia sitten juuri työharjoitteluni aikaan. Kiinnostus heräsi vatalle ominaiseen tapaan salamana, kun kuuntelin kauneushoitolan kahvitauolla keskusteluita, jotka vilisivät ayurvedaan liittyviä lausahduksia, tyyliin "se on niiin pitta!". Ihmettely muuttui perehtymisen kautta ymmärrykseksiNykyään viljelen samantapaisia lauseita arkipäiväisesti itsekin. Ayurveda on luonnollinen osa jokapäiväistä elämääni ja noudatan sen ohjeita. Aikanaan kahden kauniin kosmetologikaverin kanssa tehty koulun lopputyö käsitteli myös tätä kiehtovaa aihetta. Erityisesti ayurvedassa kolahtaa sen kokonaisvaltaisuus, laajuus ja luonnonläheisyys. Siitä voi oppia koko ajan lisää ja syvennänkin mielelläni tietämystäni. Ayurveda on kuitenkin ennenkaikkea elämäntapa.

Saatua leikkisää "luomuhihhulin" -leimaa kannan ehdottomasti ylpeydellä! Tämä omaan hyvinvointiin panostaminen on pelkästään positiivista ja haluankin puhua sen puolesta. Puhtaalla, omalle keholle sopivalla ravinnolla sekä tehokkaalla ja ekologisella luomukosmetiikalla tekee hyvää niin omalle ololle kuin olemukselle. Pinnallisuuden sijaan minua kiinnostaakin kokonaisvaltaisuutta huomioiva tapa hoitaa kauneutta. Minulle kauneus on myös terveyttä ja hyvää oloa sekä oman kehon kunnioitusta. Haluan auttaa edistämään jokaisesta jo löytyvää kauneutta sekä tuoda sitä paremmin esiin luonnollisin keinoin.