perjantai 29. elokuuta 2014

Raikkautta syksyn harmauteen!

Kesä alkaa olla ohi ja syksy ja harmaus lähestyy. Tällaisena aikana on kiva piristää mieltä kauniilla väreillä. Värejä voi tuoda arkeen helposti vaikkapa vaatteiden ja asusteiden avulla, mutta miksi ei voisi leikitellä väreillä omissa meikkirutiineissa?

Monet tietävät, että me Natural Beautyssa rakastamme huulipunia! Kannustamme asiakkaitammekin rohkeasti käyttämään värikästä huulimeikkiä myös arkena! Huulipunan avulla saa arkimeikistäkin helposti huolitellumman ja raikkaan näköisen!

Vähän aikaa sitten Lily Lololta ilmestyi kaksi uutta huulipuna sävyä. Me halusimme päästä tietenkin heti kokeilemaan näitä ihanan kermaisia ja suklaalta tuoksuvia tulokkaita! Kun Johanna tuli käymään Natural Beautyssa, päätinkin kokeilla tälle kauniille nappisilmälle meikkiä, joka sopii hyvin arkeen, mutta joka on myös helppo muunnella juhlaan sopivaksi!


Tämän meikin pääpointti on ehdottomasti huulissa, johon valitsin toisen Lily lolon uusista huulipuna tulokkaista. Passion Pink -sävy on raikas pinkki, joka näyttää huulissa suorastaan syötävän hyvältä!


Johannan meikkipohjaan käytin Lily Lolon medium -sävyistä BB-voidetta, joka on myös yksi Lily Lolon tuoteperheen uusimmista tulokkaista. Tämä värivoide soveltuu erinomaisesti nimenomaan arkikäyttöön sen kevyen koostumuksen ja helpon levittyvyytensä ansiosta. BB-voiteen levityksen jälkeen meikkipohja kiinnitettiin Lily Lolon Flawless silk -puuterilla, joka tuo iholle kauniin hehkun sen valoa heijastavien hiukkasten ansiosta. Poskipunaksi valitsin huulipunan sävyyn sopivan Lily lolon pinkin Surfer girlin.

Koska meikin painopiste haluttiin pitää huulissa, silmämeikki jätettiin tarkoituksella aika yksinkertaiseksi. Silmissä käytin kahta erilaista luomiväri sävyä, Zuiin vaalea mustardia ja Lily lolon tummanruskeaa stick in the mudia. Silmämeikki viimeisteltiin Lily Lolon ripsivärillä!

Ennen luomivärin levitystä on tärkeää pohjustaa luomet, jotta silmämeikki pysyy kauniina pitkään, eikä rullaannu luomivakoon heti ensimmäisessä käänteessä! Silmämeikin pohjustukseen voi käyttää puuteria, peiteaineita tai pohjustamiseen tarkoitettua Primeria. Lily Lololta löytyy näppärä Primer duo, joka käy hyvin luomivärin pohjustamisen lisäksi myös huulipunan pohjustamiseen. Tästä samaisesta primer napista löytyy myös keltainen peiteväri, joka on tarkoitettu häivyttämään sinertäviä silmänalusia.

Lopuksi halusin viimeistellä meikin Lily Lolon ihanalla Stardust -hohtopuuterilla. Stardustilla viimeistelty meikki on kuin pientä arjen luksusta, kun se hohtaa kauniisti poskipäillä ja kulmaluulla! Suosittelen tätä tuotetta niille, jotka kaipaavat kuulasta ja kauniisti viimeisteltyä meikkipohjaa!


Avainasiat tässä meikissä olivat ehdottomasti huoliteltu meikkipohja ja värikäs huulipuna. Haluamme kannustaa asiakkaitamme rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja omissa meikkausrutiineissa! Me Natural Beautyssa autamme ilomielin asiakkaitamme yksilöllisten meikkituotteiden ja sävyjen valinnassa, sekä opastamme tuotteiden oikea oppiseen käyttöön.  

Natural Beauty tarjoaa syyskuun ajan asiakkaileen henkilökohtaisen meikkiopastuksen hintaan 35€ (ovh. 45€)!

tiistai 26. elokuuta 2014

Ayurvedinen Jalokivikasvohoito

Kasvot ovat kehomme näkyvin ja kaunein osa. Heijastamme kasvoista tunteemme ja ajatuksemme. Kasvojen iho on vaatteiden suojaamattomissa altis monille ympäriston vaikutuksille kuten viimalle, tuulelle, pakkaselle ja auringon uv-säteilylle. Kasvojen iho tarvitsee siis erityistä huolenpitoa ja hoitoa. Ayurvedisesti ajatellen ihomme kertoo myös sisäisestä hyvinvoinnistamme, joten on tärkeää huomioida ihomme viestejä ja panostaa ulkoisen hoidon lisäksi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.



Kasvohoidossa olisi suositeltavaa käydä neljä kertaa vuodessa, aina vuodenaikojen vaihteessa, sillä iho reagoi ilmaston muuttumiseen. Vuodenaikojen taitejaksoissa ayurvedinen dosha menee helpommin epätasapainoon ja ihosi voi heijastella sisäisestä epätasapainosta esimerkiksi kuivumalla tai tuottamalla epäpuhtauksia. Käymällä säännöllisesti kasvohoidossa ihosi saa tarvitsemaansa huolenpitoa, josta se kiittää kirkkaudellaan. Tällöin olet myös jatkuvasti ajantasalla ihosi tarpeista, ja osaat helliä tätä kehoasi suojaavaa suurinta elintäsi oikeanlaisilla kotihoitotuotteilla.



Natural Beautyn Jalokivikasvohoito on ihotyypiin mukaan tehtävä hoito, jonka alussa analysoimme aina ihosi tilan ja toteutamme hoidon sen perusteella. Hoito on siis aina yksilöllinen kuten ihojemme tarpeetkin ovat. Jalokivikasvohoito on nimensä mukaisesti hoito, joka tehdään jalokivien uutteita sisältävillä tuotteilla. Hoidoissa käyttämämme tuotesarja Lakshmi on sertifioidusti luomulaatuinen kosmetiikkasarja. Sarja perustuu ayurvedan filosofiaan, kuten myös kaikki tekemämme hoidot. Ihon pintaa ei hoidossa rikota tai rasiteta turhaan, vaan sitä hoidetaan hellävaroen tehokkaasti ja turvallisesti tuotteilla, jotka sisältävät vain puhtaita ja ylellisiä luonnon raaka-aineita. Lisäksi opastamme ayurvedan filosofian mukaisesti, miten hoitaa ihoa oikein niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tämä ihmisen monipuolisuutta huomioiva tapa hoitaa on kokonaisvaltaisuudessaan todella vaikuttavaa.



Yksi kasvohoitomme tärkeimmistä osista on ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, joka rentouttaa kehoa, rauhoittaa mieltä ja selkeyttää ajatuksia. Päähieronta avaa myös päänalueen lukkiutumia ja poistaa jännitystiloja. Lisäksi päähieronta helpottaa keskittymistä sekä auttaa stressiin, unettomuuteen ja väsymykseen. Kasvojen alueella hieronta koostuu marmapisteiden aktivoinnista. Marmapisteillä tarkoitetaan kehossa olevia herkkiä energiapisteitä, jotka sisältävät elämän voimia. Kehossa on yhteensä 107 marmapistettä, joista 36 on kasvoissa. Jokaisella pisteellä on oma heijastealueensa määrätyssä elimessä, doshassa tai kehon toiminnassa. Marmapisteiden aktivoinnin kautta saat luonnollista kasvojen kohotusta. Ayurvedinen kasvohoito menee siis hyvin syvälle perinteisiin hoitoihin verrattuna. 


Hoitomenustamme löytyy Jalokivikasvohoidon lisäksi elvyttävä aikuisen ihon Luxuskasvohoito, erittäin herkän ihon Iiris kasvohoito, Arctic Man kasvohoito miehille sekä Puhdashelmi kasvohoito 10-16 -vuotialle nuorille.

torstai 21. elokuuta 2014

Hurmaavat huulet

Huulipunalla kaunistat itseäsi käden käänteessä ja näytät hetkessä huolitellummalta. Punaamalla huulesi piristät lookin lisäksi päivääsi! Huulipunien puolestapuhujina me Natural Beautyssa olemme ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen naisen meikkipussukasta pitäisi löytyä ainakin yksi omaan tyyliin ja sävymaailmaan sointuva puna. Erityisellä lämmöllä suosittelemme hullaantumaan Zuiin ja Lily Lolon hurmaavista huulipunista ja -kiilloista. Ne sisältävät luonnon arvokkaita ainesosia, kuten esimerkiksi E-vitamiinia, joka suojaa, kosteuttaa ja ravitsee huuliasi. Koko pitkän päivän huulillasi kestävä Zuii on erityisen hyvä valinta silloin, kun kaipaat parhainta pitoa, esimerkiksi tärkeään juhlaan. Koostumukseltaan kermaisempi Lily Lolo puolestaan kosteuttaa kuivimmatkin huulet ja on arkikäytössä helppo sekä huoleton. Mikä punien herkullisista värivaihtoehdoista on sinun suosikkisi?

Lumoavan luonnollinen.
Kuvassa Zuiin punat sävyissä Pink Flesh, Sheer Peach, Nude ja Mandarin. Huulikiilloissa Lily Lolon Whisper sekä Zuiin Rose, Jasmin ja Frangipani.


Pirteä pinkki.
Kuvan Zuiin huulipunat sävyissä Primrose, Butterscotch ja Cashmere. Lily Lolon huulipuna Passion Pink sekä huulikiillot Scandalips ja English Rose.


Klassisen kaunis.
Zuiin huulipunat sävyissä Classic Red ja Coral Red sekä Lily Lolon puna French Flirt. Huulikiilloissa Zuiin Hibiscus ja Ruby Rose.


Dramaattinen tumma.
Zuiin huulipunissa sävyt Sugar Plum ja Wine sekä huulikiilto Maple. Lily Lolon huulipunat Desire ja Berry Crush.

tiistai 19. elokuuta 2014

Tervetuloa Natural Beautyyn!

Astu sisään, jätä takkisi naulaan ja käy peremmälle pehmeässä valossa kylpevään tilaan, jonka seinällä tanssahtelevat pionit luovat positiivista tunnelmaa.

Meille olet tervetullut yksin, kaksin tai yhdessä useamman ystävän kanssa. Tärkeintä on, että tulet sellaisena kuin olet.



Tulitko ostoksille? Ammattitaitoiset kosmetologimme auttavat ja opastavat niin luonnonmukaisten ihonhoitotuotteiden kuin meikkienkin valinnassa.Ylellisillä, vain luonnon puhtaita raaka-aineita sisältävillä tuotteillamme arkesi voi olla luksusta joka päivä.

Kaipaatko kaunistautumista tärkeää päivää varten, tai opastusta sinulle sopivaan meikkiin? Kristallikruunun alla sijaitsevassa meikkipisteessä loihdimme upeuttasi korostavan ehostuksen tyylisi ja toiveesi huomioiden.

Onko sinulla varattuna hemmotteluhetki hoitolamme ihanan hoidon parissa? Istahda sohvalle odottamaan kosmetologiasi. Kun kaikki on sinua varten valmiina, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi tunnelmalliseen hoitohuoneeseen. Hoidon alettua keskitymme vain sinun hyvinvointiisi. Hetki on sinun. Rauhallinen ympäristömme ja kokonaisvaltaiset hoitomme takaavat rentouttavan ja uudistavan elämyksen, josta poistut hymy huulillasi.

Meiltä saat myös lahjakortteja, joilla voit hemmotella läheisiäsi ikimuistoisella ja ihanalla tavalla.
Kiitos käynnistäsi ja tervetuloa uudelleen!

torstai 14. elokuuta 2014

Kauneutta luonnosta - Lakshmi & luonnonkosmetiikan edut


Mikä?
Lakshmi on italialainen luomulaatuinen kosmetiikkasarja. Tuotteiden jäljitettävissä olevat puhtaat raaka-aineet saadaan luonnosta. Kasviperäisissä raaka-aineissa suositaan luomua. Lakshmi on toiminnassaan eettinen ja kaikki raaka-aineet kerätään aina luontoa kunnioittaen. Lakshmin tuotteet on palkittu ICEA:n (Institute for Ethical and Environmental Certification) sertifikaatilla. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa koskee tiukat säädökset tuotteiden sisältöön ja valmistusmenetelmiin liittyen. Lakshmi hyödyntää tuotteissaan erityisesti ayurvedisia yrttejä, jalokivista saatavia uutteita sekä eteerisiä kasviöljyjä. Pakkausmateriaaleinaan Lakshmi käyttää esimerkiksi lasia ja kierrätettävää muovia. Tuotteiden säilyvyys taataan tietyillä luonnonaineilla, joita ovat esimerkiksi eteeriset öljyt ja E-vitamiini. Lakshmille tärkeitä arvoja ovat terveellisyys, ekologisuus ja kokonaisvaltaisuus. Tuotesarjana Lakshmi on helppo ja varma valinta!


Kauneusfilosofia
Lakshmi pohjautuu noin 5000 vuotta sitten syntyneeseen ayurvediseen hoitofilosofiaan, jonka perusajatuksena on, että ulkoinen kauneus on riippuvainen kehon sisäisestä hyvinvoinnista ja tasapainosta. Lakshmi ei hoida ihoa vain päältä, vaan se tarjoaa hoitomenetelmiä, tuotteita ja ohjeita koko kehon tasapainon edistämiseksi. Lakshmissa yhdistyvät luonnon parantavat voimat orgaanisesti viljeltyihin raaka-aineisiin sekä ayurvedisiin hieronta ja käsittelytekniikoihin. Lakshmi hyödyntää ayurvedan lisäksi aroma- ja phytoterapiaa, joiden ansiosta sarjan tuotteet hellivät niin ihoa, mieltä kuin aistejakin. Kokonaisvaltainen hoitoelämys on taattu!


Tuotelinjat
Lakshmin kasvojenhoitotuotteista löytyy omat linjat erilaisille ihoille. Ihon tarpeet vaihtelevat jatkuvasti esimerkiksi iän, vuodenaikojen ja hoitotottumusten mukaan. Lakshmin kattavasta valikoimasta löytyy oikeanlaiset tuotteet iholle kuin iholle tilanteesta ja tarpeesta toiseen. 
Vatan tuotteet ovat tarkoitettu kuivalle, kosteutta janoavalle iholle. Pittan tuotteet rauhoittavat ja tasapainottavat herkkää ja ärtynyttä ihoa. Iiris tuotteet tyynnyttävät kaikkein reaktioherkimmänkin ihon. Puhdistusta ja raikkautta kaipaava iho puolestaan kiittää Kaphan tuotteista. Lisäksi Lakshmilta löytyy myös oma Anti-Age -linja, jonka tuotteet vastaavat kypsän aikuisen ihon tarpeisiin parhaiten.
 

Miksi suosia Lakshmin kaltaista laadukasta luonnonkosmetiikkaa?
Syitä on useita, mutta kerrottakoon nyt muutama tärkeimmästä päästä oleva pointti. Luonnonkosmetiikka on eettistä, turvallista ja aidosti tehokasta. Iho on elävä kudos, joten se tarvitsee elävää, luonnollista ja puhdasta ravintoa. Iho pystyy myös käyttämään luonnollisen ravinnon parhaiten hyödykseen. Luonnonkosmetiikka on hoitavilta ominaisuuksiltaan todellista luksusta iholle. Se sisältää luontoäidin aitoja aarteita, kuten esimerkiksi kylmäpuristettuja kasviöljyjä, kasviuutteita, kukkaisvesiä ja eteerisiä öljyjä. Synteettisten kosmetiikkatuotteiden teho perustuu myös luonnon raaka-aineisiin, mutta ne sisältävät vain murto-osan hoitavaa ainetta, sillä niissä on paljon esimerkiksi mineraaliöljyjä ja erilaisia muovijohdannaisia, jotka eivät kuulu kehoihimme. Synteettisten tuotteiden mineraaliöljyt, parabeenit, silikonit ja muovijohdannaiset antavat iholle hoidetulta tuntuvan pinnan, mutta ne eivät todellisuudessa ravitse tai hoida ihoa. Toisin kuin luonnon omat puhtaat raaka-aineet. Luonnonkosmetiikka sisältää elimistölle turvallisia kasviraaka-aineita ja valmistusmenetelmät ovat luontoa säästäviä. Luonnonkosmetiikka ei tue synteettisen kosmetiikan tavoin ihoa turvottavien tai kiristävien kemikaalien käyttöä, joilla luodaan hetken kestävää optista harhaa rypyttömästä ihosta. Anti-Age tuotteissaan luonnonkosmetiikka panostaa tehokkaisiin luonnon raaka-aineisiin, jotka oikeasti virkistävät ihon mikroverenkiertoa ja auttavat ihoa pysymään nuorekkaana, ravittuna, elastisena ja terveen värisenä. Lienee sanomattakin selvää, että suosimalla Lakshmin kaltaista laadukasta luonnonkosmetiikkaa saat illuusioiden sijaan todellista hoitoa iholle ja vastinetta rahoille. Ei siis ole ollenkaan ihme, että luonnonkosmetiikan myynti on nykyään vahvassa kasvussa!


Lähteitä:
Lakshmi
Rita Stiens - Totuus kosmetiikasta

maanantai 11. elokuuta 2014

Kauniin ihon ja hyvinvoivan kehon salaisuus

Terve iho on luonnollinen tila silloin, kun keho ja mieli ovat tasapainossa. Iho on fyysinen heijaste sisäisestä hyvinvoinnistamme, joten sisäinen hoito on ehdottoman tärkeää. Listasimme yleisesti kaikille soveltuvia ayurvedan mukaisia ohjeita, joilla voit saada terveen ja hehkuvan ihon. Nämä ohjeet ovat luonnollisesti hyväksi myös koko kehon hyvinvoinnille.

  • Suosi puhdasta ja luonnollista ravintoa. Mielellään luomulaatuista.
  • Vältä prosessoitua ruokaa (eineksiä), koska ne sisältävät kehollemme tarpeettomia ja haitallisia lisäaineita.
  • Suosi mahdollisiman paljon kasvisruokaa, sillä se on kevyttä ruoansulatusjärjestelmälle. 
  • Vältä tai ainakin vähennä punaisen lihan syöntiä, sillä sitä on raskasta sulattaa ja tämä voi näkyä myös ihossa.
  • Vältä liiallista suolan, sokerin ja suklaan syöntiä.
  • Vaihda valkoinen sokeri parempilaatuiseen raakaruokosokeriin.
  • Juo tarpeeksi vettä päivittäin.
  • Lepää tarpeeksi, jotta kehosi ja mielesi saavat tilaisuuden uusiutua.
  • Pyri pitämään mielesi positiivisena ja vältä stressiä. Stressi luo hormonaalista epätasapainoa ja heikentää immuunijärjestelmää. Yksi tehokas keino stressin vähentämiseen on vartalon öljyhieronta.
  • Puhdista ja kosteuta ihoasi omalle ihotyypillesi sopivilla luonnonmukaisilla ihonhoitotuotteilla. Autamme hoitolassamme valitsemaan oikeat tuotteet juuri sinun ihollesi. 


perjantai 8. elokuuta 2014

Aromahieronta & eteeriset öljyt

Luonnon aromaattisia öljyjä on käytetty tuhansien vuosien ajan ihmiskehon hoitamiseen. Eteerisiä öljyjä valmistetaan aromaattisia aineita sisältävien kasvien kukista, lehdistä, kuorista, juurista, hedelmistä, pihkasta ja koko yrtistä.

Eteerisistä öljyistä on apua kivunlievitykseen, ihonhoitoon, jännityksen ja uupumuksen hoitoon sekä koko kehon elinvoiman kohentamiseen. Aromahieronta on hyväntuoksuinen ja miellyttävä hoitomuoto, jossa kehoa hoidetaan hieromalla esimerkiksi ruusun, laventelin, greipin ja rosmariinin kaltaisin eteerisin kasviöljyin.

Eteeriset öljyt vaikuttavat kehoon useilla eri tasoilla. Kaikkein ilmeisimpänä ne toimivat hajuaistin stimuloijina. Myös lääketieteellinen tutkimus on viime vuosina osoittanut, että tuoksuilla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi ihminen kokee olonsa. Asiantuntijoiden mukaan eteeristen öljyjen hengittämisestä on apua monenlaisten hermostollisesta jännityksestä johtuvien tilojen kuten päänsäryn, unettomuuden ja ahdistuksen hoidossa. Ne ovat hyödyksi myös hengitysteiden ongelmien kuten esimerkiksi flunssan ja allergian hoidossa.

Hajuaisti ei kuitenkaan ole ainoa eteeristen öljyjen vaikutustapa. Hienojakoiset eteeriset öljyt imeytyvät ihon lävitse kehoon. Paikallisesti eteerisillä öljyillä voidaan hoitaa erilaisia iho-ongelmia, ja niitä käytetään yleisesti myös ihonhoitotuotteissa ja muussa kosmetiikassa. Koska eteeriset öljyt ovat hyvin vahvoja, tulee niitä aina käyttää laimennettuna iholla. Aromahieronnassa eteerisiä öljyjä sekoitetaan kylmäpuristettuun kasviöljyyn, jota käytetään hoidossa pohjaöljynä. Eteeriset öljyt parantavat hieronnan tehoa, ja öljystä riippuen ne helpottavat stressiä, rauhoittavat, vilkastuttavat verenkiertoa, poistavat nestekertymiä ja luovat miellyttävän hyvänolontunteen. Öljyt valitaan hoidossa aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden.

Ihastuttava aromahieronta on Natural Beautyn hoitomenun uusin toivottu tulokas. Suosittelemme lämpimästi antautumaan hurmaavan aromaattiselle maailmalle, ja kokeilemaan tätä miellyttävää hoitoa.

Haastattelemme aina asiakkaat ennen hoidon aloittamista selvittääksemme hoitoon vaikuttavat tekijät sekä mahdolliset kontraindikaatiot.

torstai 7. elokuuta 2014

Ayurveda

Yleistä
Ayurveda on Intialainen perinnelääketiede, joka pohjautuu tuhansia vuosia vanhaan tietouteen elämästä. Ayurveda tulee sanoista ”Ayus”, joka tarkoittaa elämää ja ”Veda”, joka puolestaan tarkoittaa tietoa tai tiedettä. Kyseinen luonnonläheinen elämäntiede keskittyy joka osa-alueessaan ihmisen hyvinvointiin. Ayurveda pitää yksilöä kokonaisuutena ja pyrkii vahvistamaan kehon omaa kykyä parantaa itseään. Sen mukaan sairaudet ja epätasapainotilat johtuvat suurimmaksi osaksi epätasapainoisesta elämäntyylistä, kuten vääränlaisesta ruokavaliosta ja kehoon kertyneistä kuona-aineista. On tärkeää elää harmoniassa luonnon kanssa. Ayurvedassa käytetäänkin hyväksi luonnon omia hoitomenetelmiä palauttamaan kehoon terveys, tasapaino ja hyvänolon tunne. Ayurvedaan kuuluu kaikki elämän osa-alueet, kuten ravinto, liikunta, meditaatio, jooga, hieronta ja muut hoidot. Tämän yksinkertaisen ja käytännöllisen elämisen tieteen periaatteet soveltuvat yleisesti jokaisen ihmisen päivittäiseen elämään.

Ayurvedaan kuuluu oppi viidestä elementistä; maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri (tila), joista ihmiset ja maailma muodostuu. Ihmiset jaetaan ayurvedassa kolmeen pääkehotyyppiin, joita ovat Vata, Pitta ja Kapha. Jokainen kehotyyppi muodostuu eri elementtiparista, ja jokaisella kehotyypillä on erityisiä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. 
On varsin tavallista olla myös kahden kehotyypin sekoitus esimerkiksi Vata-Pitta. Kun opimme tuntemaan oman yksilöllisen kehotyyppimme ja eri tekijöiden vaikutukset siihen, pystymme ennaltaehkäisemään epätasapainotilojen syntymisen. 

Ayurvedan mukaan ihminen on sitä, mitä syö ja oikeanlainen ravinto onkin tärkeässä roolissa kehon ja mielen tasapainon saavuttamiseksi sekä sairauksien ehkäisemiseksi. Ayurveda painottaa yksilöllisyyttä. Kaikki terveelliset ruoat eivät ole terveellisiä kaikille, koska jokaisella on erilainen kehonrakenne ja aineenvaihdunta. Jokaisen tulisikin siis noudattaa oman kehotyyppinsä mukaista ruokavaliota sekä elämänrytmejä. Oman hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa ja juoda puhdasta vettä. Riittävä uni sekä luonnossa liikkuminen ja positiivisen elämänasenteen vaaliminen ovat myös tärkeitä.




Kehotyypit
Ayurvediset kehotyypit (doshat) ovat siis Vata, Pitta ja Kapha. Suuntaa antavia testejä kehotyypin selvittämiseksi löytyy esimerkiksi internetistä ja kirjallisuudesta. Kehotyyppien tarkan määrityksen voi kuitenkin tehdä vain kokenut ayurvedaan perehtynyt asiantuntija.

Vatan hallitsevat elementit ovat ilma ja eetteri (tila). Vatalla on tyypillisesti hoikka ruumiinrakenne, sekä nopea ja vaihteleva mieli. Vata käyttää energiaa aktiivisesti, koska ominaisuutena vata hallitsee liikettä. Vatakeho on tavallisesti kylmä, kuiva ja karhea. Vatan tasapainottamisessa tärkeää on säännöllisyys sekä riittävän ravitseva ja lämmittävä ravinto. 


Pittan elementtejä puolestaan ovat tuli ja vesi. Pittalla on usein tavallinen ruumiinrakenne sekä tehokas ja järjestelmällinen mieli. Pittan tulielementti hallitsee ruoansulatusta. Pittakeho on tavallisesti lämmin, herkkä ja pehmeä. Pittan tasapainottamiseen kuuluu viilentävä ruokavalio, jolla vähennetään kehossa ilmenevää tulta. 

Kaphan hallitsevat elementit ovat maa ja vesi. Kaphalla on yleensä hyvin kehittynyt ruumiinrakenne ja taipumusta ylipainoon. Mieleltään kapha on yleensä rauhallinen. Kaphaa hallitsee potentiaalienergia, joka antaa valmiuden hallita ja säästää energiaa hyvin. Kaphakeho on yleensä viileä, pehmeä ja rasvainen. Kaphan ruokavalioon kuuluu kevyt ja energisoiva ravinto, jolla kyseistä kehotyyppiä tasapainotetaan. 



Natural Beauty & Ayurveda
Hoitolassamme säännöllisesti vastaanottoaan pitävä ayurveda-lääkäri Pardaman Sharma tekee henkilökohtaisia terveyskonsultaatioita. Konsultaatiossa selvitetään jokaisen oma kehotyyppi sekä yksilölliset ohjeet kehon tasapainottamiseen.

Kaikki Natural Beautyn hoidot perustuvat ayurvedan filosofiaan ja ulkoisen hoidon lisäksi opastamme, miten hoitaa kauneutta myös sisäisesti. Hoidoissa käytämme luomulaatuista ayurvedista kosmetiikkasarjaa LakshmiaLisäksi Natural Beautyn Jaana on koulutettu ayurvedahoitaja. Hän tekee pään ja kasvojen sekä koko kehon ayurvedista hierontaa.


Lisää ayurvedasta:
www.surya.fi
Robert E. Svoboda - Ayurvedaa naisille
Vasant Lad - Ayurveda käytännöllinen opas

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Esittely

Natural Beauty on rovaniemeläinen ayurvedaan sekä ekologiseen ja luonnonmukaiseen kauneudenhoitoon erikoistunut luomuhoitola. Ruudun toiselta puolelta sinua tervehtivät hoitolan energinen naiskolmikko – Jaana, Henna ja Rosi. Olemme työtämme rakastavia kauneudenhoidon ammattilaisia. Hoitolassa tarjoamme asiakkaillemme vain parasta ja puhtainta luonnonkosmetiikkaa sekä kokonaisvaltaista hoitoa pintaa syvemmin. Hoitolamme yhteydessä on myös luomukosmetiikkamyymälä.

Blogissa kirjoitamme Natural Beautyn ajankohtaisimmista palveluista ja tuotteista sekä ayurvedasta, hyvinvoinnista, ihonhoidosta ja kauneudesta. Lisäksi tahdomme välittää positiivista energiaa sekä kylvää inspiraatiota. Tervetuloa lukemaan!